Kaikki tiet vievät Lappiin

Mistä kaikki sai alkunsa?

 

 

”Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin. Tuon usein tuntenut oon raskahasti. Kun katson kansan tämän vaiheisiin.”

Eino Leino

Ensi reissuni Lappiin tapahtui kolmen kuukauden vanhana, kun vietimme lomaa Ylläksellä vanhempieni kanssa. Jotain taisi naksahtaa päässäni, sillä siitä lähtien lähes kaikki reissuni kohdistuivat vain ja ainoastaan Lappiin. Asiaan myötävaikutti myös isoisäni ja isäni, jotka molemmat olivat innokkaita Lapin kävijöitä. Isälläni on myös useita vuokramökkejä Lapissa. Yhteiset kalareissut ja lomamatkat johtivat lopulta siihen, että päätin pakata tavarani ja muuttaa pohjoiseen. Hankin opiskelupaikan ja päädyin lopulta työskentelemään Kittilässä. Elämänmuutoksien myötä vuonna 2016 muutin lähemmäs perhettäni Etelä-Suomeen. Vaikka nykyinen asuinpaikkani ei olekaan enää Lapissa, niin sanonta ”vaikka mies lähtee Lapista niin Lappi ei koskaan lähde miehestä” pitää tapauksessani paikkansa.

Ennen Etelä-Suomeen muuttoa halusin kuitenkin varmistaa, että Lapista löytyy aina paikka johon palata. Päätin rakentaa oman mökin Ylläkselle. Sen nimeksi tulisi Safiiri. Rakentaessani Safiiria syksyllä 2015, ajattelin tekeväni mökkiä lähinnä vain omaa käyttöä varten. Lokakuussa 2015 olimme juuri saaneet kelokehikon pystytettyä paikoilleen. Mökissä ei ollut vielä ikkunoitakaan, mutta se alkoi näyttää jo mökiltä. Olimme aikataulusta myöhässä, ensilumi oli tuloillaan ja vesikattokaan ei ollut vielä paikoillaan. Siivoilin piha-aluetta, kun mökin ohitse käveli isä kahden lapsensa kanssa. Pikkupoika sanoi isällensä: ”Isä, haluan noin hienon mökin, kuin tuo tuossa!”. Tyttö jatkoi vielä: ”Niin minäkin, voidaanko joskus vuokrata tuollainen?”.

Kaiken kiireen keskellä tajusin, että tämä mökki on tuotava muidenkin tietoisuuteen.  Nyt Safiiri ja muut tarkoin kriteerein valitut mökit ovat teidän kaikkien halukkaiden vuokrattavissa. Asiakaspalvelumme toimii neljällä kielellä ja saksankielisestä asiakaspalvelusta vastaa saksanopettajana toimiva sisareni Heini, ranskankielisiin yhteydenottoihin vastaa Ranskan ja Suomen kansalainen avopuolisoni Linda. Yritystoiminnan takaa löydät minut, Jonnen, mutta yritys toimii tiivisti koko ydinperheemme voimin:  Toinen siskoni Helena toimii yrityksen markkinointi- ja kehittämistehtävissä.

Tavoitteenamme on tarjota ikimuistoisia lomahetkiä tasokkaissa mökeissä uskomattoman Lapin luonnon keskellä. Voitte valita pelkän majoituksen tai tehdä lomasta vielä unohtumattomamman esimerkiksi kokeilemalla poro- tai huskyajelua, lämmintä kylpyä paljussa tähtitaivaan alla tai vaikkapa lumikenkäilyä. Valinta on teidän! Toivottavasti nautitte.

Teitä ajattelen,

Jonne

[email protected]
+358 45 787 416 02 (parhaiten tavoitat 9 – 17)

Mökkien takaa löydät luotettavan AuroraCottage:n tiimin, joka vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiinne 🙂

Mökin omistaja!

Jos kiinnostuit yhteystyöstä mökin vuokrauksessa, ota yhteyttä tai tutustu kumppanisivuihimme.

Paremmat mökit. Parempi varaus. Elämäsi loma.

Paremmat mökit.
Parempi palvelu.
Elämäsi loma.

YHTEYSTIEDOT


[email protected]

+358 45 787 416 02

Y-tunnus: 2751941-9

Checkout - Oma maksutapa kaikille